Tämän sivun lähde on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon sivusto TULE JA SEURAA MINUA. Raamattuviitteet on linkitetty bible.com/fi -sivustolle. Suomenkielisin raamattulinkein varustetun palvelun tarjoaa pyhäkoulun tiedotuslehti.
Toisille joulu voi olla kiireistä aikaa. Pohdi, kuinka Uuden testamentin tutkimisesi voi osaltaan tuoda elämääsi rauhan henkeä ja pyhyyden tunnetta. Pohdi Vapahtajan syntymän ja tehtävän vaikutusta omassa elämässäsi ja kirjoita muistiin mahdollisesti saamiasi hengellisiä vaikutelmia.
(NÄPPÄÄ AVAUTUVALLA SIVULLA PAINIKETTA "CREATE A NOTE")
Miksi vauvan syntymä saa aikaan suurta iloa? Ehkäpä siksi, että uusi vauva voi olla toivon vertauskuva. Aivan uudessa elämässä täynnä mahdollisuuksia on jotakin sellaista, mikä saa meidät pohtimaan, mitä elämä mahtaa tuoda tullessaan tuolle lapselle ja mitä hienoja asioita hän tulee saamaan aikaan. Se ei ole koskaan ollut paikkansapitävämpää kuin Jumalan Pojan, Jeesuksen Kristuksen, syntyessä. Koskaan aiemmin ei lapseen ole kohdistunut niin paljon toiveita, eikä koskaan aiemmin kukaan ole syntynyt niin suurten lupausten kera.
Kun enkeli kehotti paimenia etsimään vastasyntyneen lapsen, joka makasi seimessä, hän antoi heille myös sanoman tuosta lapsesta. Se oli toivon sanoma – että tämä pienokainen oli tullut maan päälle täyttämään pyhän tehtävän. Paimenet kertoivat kuulemastaan sanomasta muille, ja ”kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.” (Luuk. 2:17–19.) Ehkä sinun olisi hyvä seurata Marian esimerkkiä tänä jouluna: pohtia sydämessäsi asioita, joita olet tämän vuoden aikana oppinut Vapahtajasta. Kuinka Hän täytti lunastustehtävänsä lukemissasi kertomuksissa? Ja mikä vielä tärkeämpää, kuinka Hänen tehtävänsä on muuttanut omaa elämääsi?
Ideoita pyhien kirjoitusten henkilökohtaiseen tutkimiseen
Jeesus Kristus alensi itsensä syntyäkseen keskuuteemme maan päälle.
Vaikka olisit lukenut tai kuullut kertomuksen Jeesuksen Kristuksen syntymästä monta kertaa aiemminkin, tutki sitä tällä kertaa pitäen mielessäsi seuraavan ajatuksen: ”Jouluna ei juhlita pelkästään sitä, kuinka Jeesus tuli maailmaan, vaan myös sitä, että tiedämme, kuka Hän on – meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus – ja sitä, miksi Hän tuli maan päälle” (Craig C. Christensen, ”Joulun kertomuksen täyteys”, ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus, 4. joulukuuta 2016, broadcasts.lds.org).
Mitä tiedät siitä, kuka Jeesus Kristus oli ennen syntymäänsä? (Ks. esim. Joh. 17:5; Moosia 3:5; OL 76:13–14, 20–24; Moos. 4:2.) Kuinka tämä tieto vaikuttaa tuntemuksiisi, kun luet Hänen syntymästään?
Mitä tiedät siitä, miksi Jeesus Kristus tuli maan päälle? (Ks. esim. Luuk. 4:16–21; Joh. 3:16–17; 3. Nefi 27:13–16; OL 20:20–28.) Kuinka tämä tieto vaikuttaa tunteisiisi Vapahtajaa kohtaan? Kuinka se vaikuttaa tapaasi elää?
Jeesus Kristus täytti tehtävänsä ja teki mahdolliseksi sen, että voin periä iankaikkisen elämän.
Vaikka kertomukseen Kristuksen syntymästä liittyi paljon ihmeellisiä tapahtumia, Hänen syntymänsä olisi vain yksi syntymä muiden joukossa ilman sitä suurenmoista työtä, jonka Hän suoritti myöhemmin elämässään. Kuten presidentti Gordon B. Hinckley on sanonut: ”Betlehemin Jeesus-vauva olisi vain yksi vauva muiden joukossa ilman Getsemanen ja Golgatan lunastavaa Kristusta sekä ylösnousemuksen voittoisaa todellisuutta” (”Joulun ihmeellinen ja todellinen kertomus”, Liahona, joulukuu 2000, s. 6).
Getsemane, J. Kirk Richards
Todisteita Vapahtajan jumalallisesta tehtävästä ja Hänen voimallisesta rakkaudestaan muita kohtaan on kaikkialla Uudessa testamentissa. Mitä kohtia tai kertomuksia nousee mieleesi? Voisit kerrata tätä aineistoa tai tutkimispäiväkirjaasi ja tarkastella joitakin muistiin merkitsemiäsi vaikutelmia. Voisit myös lukea kohdat 1. Kor. 15:21–26; Kol. 1:12–22; 1. Piet. 2:21–25 ja pohtia, kuinka Vapahtaja ja Hänen työnsä ovat siunanneet elämääsi. Mitä tunnet innoitusta muuttaa elämässäsi? Mitä aiot tehdä käyttääksesi avuksesi Vapahtajan voimaa?
Ideoita pyhien kirjoitusten tutkimiseen yhdessä perheenä ja perheiltaan
Kun luet pyhiä kirjoituksia yhdessä perheesi kanssa, Henki voi auttaa sinua tietämään, mitä periaatteita tulee tähdentää ja mistä asioista tulee keskustella, jotta se vastaa oman perheesi tarpeita. Tässä on joitakin ehdotuksia:
Katsokaa ensimmäisen presidenttikunnan jouluhartaus (broadcasts.lds.org).
Laulakaa yhdessä kirkon joululauluja tai päättäkää mennä laulamaan joidenkin naapurien tai ystävien luokse (ks. MAP-lauluja, 125–139).
Tehkää jokin palvelus.
Pyydä perheesi jäseniä etsimään jouluevankeliumista yksityiskohtia, niin että he saavat ideoita sellaisista joulukoristeista, joita he voisivat tehdä muistuttamaan heitä Jeesuksesta Kristuksesta.
Jos haluat auttaa perhettäsi keskittymään joulunaikaan Vapahtajaan, voisitte ehkä varata aikaa lukea ja tutkia yhdessä julistusta ”Elävä Kristus – apostolien todistus” (Liahona, toukokuu 2017, kansilehden sisäsivu). Ehkä voisitte opetella ulkoa kohtia julistuksesta ”Elävä Kristus” tai etsiä Uudesta testamentista sellaisia kuvauksia Vapahtajan elämästä, jotka tukevat julistuksen sanoja. Voisit myös pyytää kutakin perheenjäsentä kirjoittamaan oman todistuksensa Jeesuksesta Kristuksesta ja – jos hän tuntee innoitusta – lukemaan sen koko perheelle.
Näin edistän henkilökohtaista tutkimista
Etsi Jeesusta Kristusta. Pyhissä kirjoituksissa meille opetetaan, että kaikki asiat todistavat Jeesuksesta Kristuksesta (ks. Moos. 6:62–63), joten meidän tulisi etsiä Häntä kaikesta. Kun luet pyhiä kirjoituksia, voisit huomioida tai merkitä jakeita, jotka opettavat asioita Hänestä. Käytä joulun alla aikaa siihen, että panet merkille ympärilläsi olevia asioita, jotka todistavat Jeesuksesta Kristuksesta.